Olisko se helpompaa, vain luovuttaa. Suosiolla. Kun voimat eivät riitä, koulunkäyntiin tai ihmissuhteisiin. Ei edes oksentamiseen. Jäisin vain nukkumaan. Päivästä toiseen. Muttei se ole se mitä mä tahdon. Tahdon kesän, tahdon iloa ja naurua, tahdon haleja, tahdon illanistujaisia ja alkoholia. Elää eikä kuolla painon alle.
Kävisin terveydenhoitajalla, kuraattorilla tai soittaisin johonkin. Mihin, minne ja mitä mä sanoisin. Ei se varmasti tietäisi suoria lähtöpasseja osastolle, vaikka minä olen ahminut ja oksentanut nyt kaksi ja puoli kuukautta päivittäin, viillellyt satunnaisesti (viimeksi neljä päivää sitten) ja ollut muutenkin laihdutuskierteessä pian kaksi ja puoli vuotta. Niinkö mä sanoisin. Mä en tahdo riskeerata mun kesääni ja mahdollisuutta yhdessäoloon J:n kanssa, vain koska olisin heikko luovuttaja ja hakisin apua. Apua mun "ongelmiin". Pah. Yrittäisin edes. Vannoin ettei ennen neljääviittä. Vaikka aika merkityksetöntä se on.
Mun elämä on turhauttavaa. Enemmän se olisi sitä silloin jos paljastaisin itseni ja heittäisin viitan harteiltani. Matto vedettäisiin mun jalkojen alta ja mä kaatuisin, polvet ruvilla. Enkä mä usko, että jaksaisin nousta. Rakentaa kaiken uudelleen, kun tämänhetkinen elämä on rakennettu syömishäiriön ympärille ja syömishäiriö on kaiken keskus, joka päättää kaikesta. Mulla ei ole valtaa tai voimaa hallita. Heikko heikko heikko!
hei pieni sä et ole heikko, sulla on oikeus pyytää apua. jos et laihuta neljäänkymmeneenviiteen niin uskon että sinunkin sanallasi on merkitys etkä joudu osastolle, jollekkin ammatti-ihmiselle puhuminenkin voisi auttaa ;__; ♥
VastaaPoistaKiitos kommentista, piristyin ♥ ja kiitos ku ilmotit tosta blogi asiasta, ku en oo ennen huomannutkaa!
VastaaPoistaryhdyn lukijaks (:
olisi varmaan hyvä, jos pyytäisit apua.
VastaaPoistavoimia pikkuinen lasilintu ♥