In my head

Antakaa mun olla

jättäkää mut rauhaan

Yksin omaan maailmaani

saippuakuplia vetyperoksidisissa hiuksissa

kyynel jos toinenkin ja liian paljon anteeksipyyntöjä.

Mä melkein ratkesin itkemään syömispaineissani J:n isovanhempien luona. Olohuoneen nahkasohva (oliko se nahkaa, olin liian ahdistunut jotta voisin nyt muistaa) painoi reisiläskit lyttyyn. Yhteen kasaan, mua etoi. Lasittunut katse tuijotti ei-mihinkään ja suljin mun korvani J:n ääneltä kun se sanoi, että mennään nyt keittiöön. Ei ei älä vittu pistä mua menemään sinne! Mun olo oli syyllinen, kamala ja itsekäs kun J jätti mut olohuoneeseen yksin (tuli myöhemmin takaisin ja halasi lujasti).

Se oli pettynyt ja vihainen, surullinen ja ihan helvetin täynnä mun pelleilyä. Luulen...

Jos kysyisin samaa häneltä, vastaus olisi että en muka ole tosissani. Pää vääristää, mun mieli on kamalan sekainen. Pelokas. Mä en jaksa tätä enää. Mä en jaksa sitä, että muut kärsivät mun takiani ja joutuvat joustamaan.

Mitä mä vastaan niille jotka kysyy miksen syö, ja annanko vain väkinäisiä hymyjä takaisin kun sanotaan, että olen kovin laiha ja kalpea.

Antakaa mun olla

jättäkää mut rauhaan

Yökylässä keskellä viikkoa, ja nukkumaan vasta vähän ennen kolmea.
Nyt mä olen kotona yksin. Ahdistaa, itkettää, ja päässä raivoaa.
Viiltää viiltää, hieman vain.

Ranteeseen mielellään, olisin pulassa.
Reisiin ehkäpä, sen mä ansaitsen.

Uusi rakkausulkoasu. Pidän.

Pidättekö tekin?

I am trying very hard to be here

Mä en oikein tiedä tuntuuko se omalta vielä kirjoittaa tänne.

Kuitenkin kun Her tragic affair oli mulle henkireikä monen kuukauden ajan, eikö liki puolen vuoden verran.

Vierastan vielä, kohta tämä on jo minun omani.

Toisaalta mulla ei ole mitään uutta. Eilen kirjoitin lupauksen. En oksenna, en ahmi. Vaan kuinka kävikään. Kärvistelin vaniljajätskituutti kädessä, ja mä yritin. Oli pakko yrittää, J:n takia. Sen takia, että sen vanhemmat on hiillostaneet sitä niiden epäilyjen takia. Epäilleet mulla olevan jotakin ongelmasyömisen tapaista, kun ikinä en ole syönyt heidän läsnäollessaan, saati muutenkaan J:n seurassa. Vohveli jäi syömättä, ja jäätelö suli sen sisään. Pikalaskentaa mun pään sisällä, kun vilkaisin kääreen ravintoarvotaulukkoa. Hetkessä mä arvioin kalorit, mä olen liian syvällä tässä, mä tiedän. Mun omatuntoa soimasi etten syönyt sitä jäätelöä, edes J:n mieliksi.

Mä odotan vappua.

Silloin mä

nauran, hymyilen,

ahdistun, itken,

pussaan, halaan,

juon alkoholia,

juttelen, tutustun,

kiinnyn, valvon ja elän.

Tahdon vain hetkeksi pois mun maailmasta, siihen todelliseen. Vielä pari päivää siihen hetkeen, mutta pelkään päiviä sen jälkeen. Mä palaan tähän takaisin ja tämä on kamalaa.

Mun huoneessa haisee oksennus.

Mä en tiedä paljonko painan, vaa'asta loppuivat patterit.

Inhottaa ja ahdistaa.

Carnival of rust

Ehkä mä saan tämän vielä toimimaan niinkuin sen kuuluisi.
Uusi blogi, uudet tekstit ja uusi mahdollisuus.

Annoin Her tragic affair:in ilmi J:lle, jotenka en mitenkään voi jatkaa sinne kirjoittamista. Täällä jatkan siis siitä minne viimeksi jäin.

Tervetuloa uudet ja entiset lukijani ♥

Ulkoasua hienosäädän ajan mittaan, ja kirjoittelemaan rupean mahdollisimman pian täällä. Seuraaviin kuulemisiin saakka, tsemppiä teille!