Mä en oikein tiedä tuntuuko se omalta vielä kirjoittaa tänne.
Kuitenkin kun Her tragic affair oli mulle henkireikä monen kuukauden ajan, eikö liki puolen vuoden verran.
Vierastan vielä, kohta tämä on jo minun omani.
Toisaalta mulla ei ole mitään uutta. Eilen kirjoitin lupauksen. En oksenna, en ahmi. Vaan kuinka kävikään. Kärvistelin vaniljajätskituutti kädessä, ja mä yritin. Oli pakko yrittää, J:n takia. Sen takia, että sen vanhemmat on hiillostaneet sitä niiden epäilyjen takia. Epäilleet mulla olevan jotakin ongelmasyömisen tapaista, kun ikinä en ole syönyt heidän läsnäollessaan, saati muutenkaan J:n seurassa. Vohveli jäi syömättä, ja jäätelö suli sen sisään. Pikalaskentaa mun pään sisällä, kun vilkaisin kääreen ravintoarvotaulukkoa. Hetkessä mä arvioin kalorit, mä olen liian syvällä tässä, mä tiedän. Mun omatuntoa soimasi etten syönyt sitä jäätelöä, edes J:n mieliksi.
Mä odotan vappua.
Silloin mä
nauran, hymyilen,
ahdistun, itken,
pussaan, halaan,
juon alkoholia,
juttelen, tutustun,
kiinnyn, valvon ja elän.
Tahdon vain hetkeksi pois mun maailmasta, siihen todelliseen. Vielä pari päivää siihen hetkeen, mutta pelkään päiviä sen jälkeen. Mä palaan tähän takaisin ja tämä on kamalaa.
Mun huoneessa haisee oksennus.
Mä en tiedä paljonko painan, vaa'asta loppuivat patterit.
Inhottaa ja ahdistaa.
Jaksamisia, pian blogi tuntuu omalta ja kaikki kääntyy vähän parempaa.
VastaaPoistaKesää ja vappua odotellessa sitten vaan ♥