Nyt on oikeastaan ainoa hetki kirjoittaa. Muuten mä en voi tai korkeintaan niin, että J mun selän takana seuraamassa. Ahdistaa ja itkettää, ja kahvia mustana. Mulla on voima käsissäni tänään ja vihreää teetä kupissa. Eikä mun tarvitse tyhjentäytyä tänään. Helpotus. Enmä voi nähdä loppuviikon ruokasaldoa etukäteen, mutta pidän odotukset korkeina. Päässä velloo ahdistusmylläkkä joka pakottaa mut itkemään omaa huonoutta ja menemään pois piiloon. Yksin. Pakoon. Pois. Ei yksinolo helpota, koska se pelottaa. Mutten pysty kohtaamaan muita, ja tekohymy mun harmailla sateisilla kasvoillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti