J nukkuu päänsärkyään pois ja minä pelkään migreeniä. Miten toimisin tilanteessa jos toiselle iskee semmoinen ja olen auttamattoman avuttomana vieressä, ja nyyhkytän sitä kuinka tekee pahaa toisen puolesta. Toivon, että päänsärky menee pois.
Eilen aamupaino 48,8
Tänään aamupaino 48,7
pieni pienempi pienin, mutta en minä. Liian löysä vatsa ja valtavat jalat. Mutta en ole oksentanut. Kahteen päivään ja nyt kolmannen aamu. Mä pyysin J:tä jäämään huomiseen asti mun luo. Etten mäsäyttäisi (*nerokas termi käytettäväksi ahmisiskohtauksesta ja sen jälkeisestä oksentamisesta, aka bulimiasessiosta). Mä huomaan etten oikeasti jaksa enää niin. Näin on parempi. Tosin silläkin uhalla etten mä voi syödä mitään. Ainakaan kovin paljon.
Silloin pää ei kestäisi sitä.
Mun sairas pääni ja sen ajatukset.
Koulun suhteen mä yritän parantaa, vaikka jäljelläolevat kaksi viikkoa eivät lohduta tai korvaa menetettyjä koulutunteja. Niitä on tullut liikaa. Mä tiedän, että mun koulunkäynti kärsii pelkästään syömisongelmien takia. Ei taida olla hirmu normaalia se, että lintsaa koulusta käydäkseen ostamassa ahmittavaa ja venyttää senpäiväisen session iltaan asti. Sydän heittää voltteja rintakehässä sen jälkeen ja mun kurkkua polttelee. Silti yhä uudestaan mä annan itseni tehdä niin.
Mutta mä kestän sen kyllä. Mä toivoisin, että kaikki olisi paremmin kesällä kun en joutuisikaan olemaan yksin. J, Monni, Meri ja ehkäpä Vohveli sekä toivottavasti monet muut mun ympärillä. Pääsisin irti siitä jokapäiväisestä, ja oksennuksen sijaan maistaisin elämän mun huulilla pitkästä aikaa. Toiveajattelua, luulen. Mä olen vain optimisti henkeen ja vereen.
Ulkona on 20,6 astetta lämpöä. Ja silti mä palelisin.
Tahdon piknikille, dominokeksejä, jäätelöä ja pepsi maxia.
Mutten mä saisi. Kahvia mustana on mun tuomioni.
Kaunista lauantaipäivää enkelini. Tsemppiä ja voimia ♥ !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti