Mä odotan takaisin kylmyyttä mun ihon pinnalla ja sisällä luissa.
Sisäinen kylmyys on paha, se on suru.
Pintaa riipaiseva kylmyys on hyvä.
Se on keveys, kauneus ja onnistuminen.
En selvinnyt tänään. Nollasin tilanteen. Tiedättehän.
En päässyt alkupisteeseen. Se tiesi vettä litrakaupalla, vihreää teetä ja laksatiiveja.
Olen paha ja mun teot rumia.
Ehkä minä itse olen pakkanen ja kylmyys.
Siperian jäähuurteiset aavikot.
Mä olen kuollut. Hukkunut. Kadonnut.
Etsintäkuulutan itseni jälleen.
Missä on se joka oli joskus.
Tahdon tavata hänet jälleen.
Uskallanko?



kyllä sinä uskallat
VastaaPoistaälä satuta itteäs, oot tosi pieni ♥
VastaaPoistaps. rakastuin sun taianomaseen blogiin! ♥